| Studiolasitaiteilijat työskentelevät itsenäisesti joko omissa tai muutaman taiteilijan yhteiskäytössä olevissa pienissä lasihyteissä. Nykyään studiolasia valmistetaan paitsi puhaltamalla myös erilaisin uunitekniikoin kuten esimerkiksi pâte-de-verre- ja muottiinsulatusmenetelmin. Studiolasin tekijälle lasinvalmistus on taiteellinen, luova prosessi.
Studiolasiliikkeen juuret ulottuvat 1920-luvun Ranskaan, missä fauvisteihin kuulunut taidemaalari Maurice Marinot ajatteli, että lasin valmistusprosessi voi olla yksi taiteilijan keinoista luovaan ilmaisuun. Muotoilijan (taiteilijan) ja käsityöläisen tulisi tällöin olla yksi ja sama henkilö. Marinot itse opetteli lasinpuhalluksen taidon ja työskenteli lasin parissa vuosina 1911-1937.
Vuonna 1962 Yhdysvalloissa taiteilija Harvey K. Littletonin järjesti Toledon taidemuseossa lasiworkshopin, jossa rakennettiin pieni studiokäyttöön soveltuva lasiuuni. Toledon lasitapaamisessa oli mukana myös saksalainen lasitaiteilija Erwin Eisch. Littletonin ja Eischin kohtaaminen johti studiolasiliikkeen perustamiseen. Molemmat olivat tahoillaan jo aiemmin ajatelleet Marinot’n tapaan, että myös lasi voi olla taiteilijalle sopiva keino luovaan ilmaisuun siinä missä savi, öljyvärit ja muut materiaalit. Esimerkkinä studiolasiliikkeen perustajilla olivat omissa ateljeissaan työskentelevät studiokeraamikot.
Studiolasiliikkeen taustalla e li vahvana taiteilijoiden/taidekäsityöläisten huoli lasiteollisuuden automatisoitumisesta, jolloin arvokas käsintekemisen taito unohtuu. Perinteisen käsityötaidon säilyttäminen ja kehittäminen onkin yksi studiolasin peruspilareista. Studiolasiliikken myötä lasinpuhallus on tullut takaisin lähelle ihmistä lähes samanalaisena käsityötaiteena kuin se alkujaan oli ajanlaskumme alussa.
Ensimmäisen eurooppalaisen studiolasiliikkeen inspiroiman lasihytin rakensi ruotsalainen Åsa Brandt, joka on vuodesta 1968 työskennellyt omassa hytissään.
Perustan suomalaiselle studiolasitaiteelle 1970-luvulla loivat Mikko Merikallio ja Heikki Kallio. Tänä päivänä Suomessa toimii muutamia studiolasitaiteeseen keskittyneitä lasihyttejä.
|